Helsinki Cine Aasia x Kino Aurora

Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi Helsinki Cine Aasia järjestää yhteistyössä Jyväskylässä sijaitsevan Kino Auroran kanssa kaksi erikoisnäytöstä toukokuussa.

Tiistaina 17.5. klo 17:00 – SANKA: NOMADS OF THE MOUNTAINS (Sasatani Ryohei, Japani, 2022)
Osta lippu täätlä!

Torstaina 19.5. klo 17:00 – LEONOR WILL NEVER DIE (Martika Ramirez Escobar, Filippiinit, 2022)
Osta lippu täältä!

Liput ovat nyt myynnissä!

Sarjalippujen ja yksittäisten näytösten ennakkomyynti on käynnistynyt festivaalin verkkosivuilla.

Yksittäislipun hinta on 11 euroa ja viiden lipun sarjalippupaketti maksaa 45 euroa. Vauvakinonäytöksen lippu on 9 euroa.

Festivaalin ajan lippuja voi myös ostaa kyseisen päivän esitysteattereista 30 minuuttia ennen päivän ensimmäisen näytöksen alkua aina päivän viimeisen näytöksen alkamiseen saakka.

Tustustu ohjelmistoon TÄSTÄ ja aikatauluun TÄSTÄ.

TÄSTÄ LIPPUKAUPPAAN!

Vuoden 2022 ohjelmisto on julkaistu!

Tuttuja tekijöitä

Japanilaisohjaaja Ogigami Naokon uusin elokuva Riverside Mukolitta (2021) on yksi festivaalin japanilaisohjelmistosta. Vuoden 2006 elokuva Ruokala Lokki nosti Ogigamin suomalaisten tietoisuuteen, kun hän sijoitti elokuvansa tapahtumat Helsingin Punavuoressa sijaitsevaan ravintolaan. Luova naisohjaaja on sittemmin tullut monille tutuksi omintakeisista henkilöhahmoistaan ja vieraillut Suomessa viimeksi vuonna 2019 Kino Reginan yhteistyössä Helsinki Cine Aasian kanssa järjestämän retrospektiivin yhteydessä. Myös viime vuonna Elävän kuvan keskus ELKE ry:n kanssa yhteistyössä järjestetyillä loppuunmyydyillä Kissapäivillä Cinema Orionissa nähtiin ohjaajan teos Rent-a-Cat vuodelta 2012.

Niinikään vuoden 2018 Helsinki Cine Aasiassa avajaiselokuvan The Seen and Unseen (2017) yhteydessä vierailleen indonesialaisohjaaja Kamila Andinin kaksi viimeisintä elokuvaa nähdään toukokuussa Helsingissä. Nuoren tytön elämänvalintoja kuvaava Yuni vuodelta 2021 palkittiin Toronton elokuvajuhlilla ohjaajavisiota painottavalla Platform-palkinnolla. Indonesian historian eri vaiheisiin linkittyvä vaikuttava naistarina Before, Now & Then (Nana, 2022) puolestaan sai ensi-iltansa vuoden 2022 Berlinalen pääkilpasarjassa.

Erilainen äitienpäivä
Tämän vuoden ohjelmistossa nähdään kahdeksan naisohjaajien teosta. Tarjolla on myös perinteisestä äitienpäivästä poikkeavaa ohjelmistoa elokuvien The Apartment with Two Women (2021, Etelä-Korea) ja Spring Tide (2019, Kiina) saattelemana. Kummassakin elokuvassa käsitellään tulehtunutta äiti-tytärsuhdetta ja ne ovatkin nähtävillä tulevana äitienpäivänä sunnuntaina 8.5. Cinema Orionissa perätysten.

Ennakkolipunmyynti käynnistyy torstaina 21.4.2022.
Sarjalippujen ja yksittäisten näytösten ennakkomyynti käynnistyy festivaalin verkkosivuilla ensi torstaina. Festivaalin ajan lippuja voi myös ostaa kyseisen päivän esitysteattereista 30 minuuttia ennen päivän ensimmäisen näytöksen alkua aina päivän viimeisen näytöksen alkamiseen saakka. Yksittäislipun hinta on 11 euroa ja viiden lipun sarjalippupaketti maksaa 45 euroa. Vauvakinonäytöksen lippu on 9 euroa.

Koko festivaalin ohjelmisto löytyy osoitteesta: https://helsinkicineaasia.fi/ohjelmisto/

Apichatpong Weerasethakul-sarja Kino Reginassa

Helsinki Cine Aasian kumppani Kino Regina tarjoilee thaimaalaisen elokuvan ystäville huhtikuun ja toukokuun aikana festivaalin 5.5. esitettävän avajaisnäytöksen ANATOMY OF TIME (2021) lisäksi sarjan arvostetun thaimaalaisen elokuvantekijän elokuvia usean näytöksen voimin.

Lauantaina 9.4. Kino Reginassa käynnistyy kaakkoisaasialaisen elokuvan tunnetuimman elokuvantekijän Apichatpong Weerasethakulin kuuden elokuvan retrospektiivi. Sarjan avaa Kultaisen palmun voittanut Memoria (2021), joka on ohjaajan ensimmäinen englanninkielinen ja Thaimaan ulkopuolella kuvattu elokuva. Lääkärin poikana varttuneen ohjaajan transsendentaaliset elokuvat käsittelevät usein sairauksia, ja viettelevät katsojan uppoutumaan aistillisiin välitiloihin, joissa unet, taikuus ja menneet elämät näyttäytyvät rinnakkain.

Sarjan elokuvat ja esitysajat:
MEMORIA (2021) – lauantai 9.4. kello 15:45, keskiviikko 13.4. kello 19:30 ja maanantai 25.4. kello 19:45
SYNDROMES AND CENTURY (2006) – maanantai 11.4. kello 18:50 ja lauantai 16.4. kello 18:10
BLISFULLY YOURS (2002) – tiistai 12.4. kello 18:40 ja keskiviikko 27.4. kello 20:20
SETÄ BOONMEEN EDELLISET ELÄMÄT (2010) – torstai 21.4. kello 18:35 ja sunnuntai 8.5. kello 18:40
MYSTERIOUS OBJECT AT NOON (2000) – tiistai 26.4. kello 19:20 ja maanantai 2.5. kello 17:00
CEMETERY OF SPELNDOUR (2015) – sunnuntai 15.5. kello 18:20 ja keskiviikko 18.5. kello 18:55

Lippuja ja lisätietoja: https://kinoregina.fi/teemat/apichatpong-weerasethakul/

Avajaiselokuva: Anatomy of Time

Aikamatka 60-luvun Thaimaahan

Avajaiselokuvana torstaina 5.5. Kino Reginassa nähdään Jakrawal Nilthamrongin ohjaama palkittu thaimaalainen elokuva ANATOMY OF TIME (2021).

Vuoden 2019 Helsinki Cine Aasian ohjelmistossa nähdyn Manta Ray -elokuvan ohjannut Phuttiphong Aroonpheng toimii Anatomy of Timen kuvaajana.

Ohjaaja Nilthamrong sai inspiraation elokuvan käsikirjoitukseen omasta perhehistoriastaan.

“Maem on nuori nainen 1960-luvun Thaimaan maaseudulla. Häntä tavoittelee kaksi nuorta miestä: riksakuski ja kunnianhimoinen sotilas. Taustalla elää 1960-luvun levoton yhteiskunta, jossa sotilashallinto ja sitä vastaan viidakossa taistelevat kommunistisissit ottavat yhteen. Tähän rinnastuu nykyaika, jossa Maem on jo vanheneva nainen. Hän hoitaa kuolemaa tekevää miestään, joka on menettänyt maineensa tahrautuneella sotilasurallaan.

Jakrawal Nilthamrong saavutti kansainvälistä huomiota edellisellä elokuvallaan Vanishing Point. Anatomy of Time jatkaa ohjaajalle ominaista pureutumista aikaan ja Thaimaan historiaan, sen ihmisten traagisiin kohtaloihin ja menetyksen tunteeseen runollisen hitaan kerronnan kautta. Elokuvansa tarinaan hän otti aineksia oman perheensä historiasta. Yksityinen ja yhteiskunnallinen rinnastuvat ajan ja luonnon keskellä. Anatomy of Time palkittiin TOKYO FILMeX 2021 -festivaalin pääpalkinnolla.”
Eija Niskanen, taiteellinen johtaja

Tule talkoolaiseksi!

Tämä ei ole Aprillipila! Helsinki Cine Aasia järjestetään ensi kuussa torstaista 5.5. sunnuntaihin 8.5. ja ilman reippaita talkoolaisia ei se toteutuisi. Vapaaehtoishakumme onkin nyt auki! 🎉

Jokainen talkoolainen saa festivaalipassin, jolla pääsee osallistumaan vapaa-ajallaan kaikkiin festivaalin elokuvanäytöksiin, jos ne eivät ole loppuunmyytyjä.

Tarvitsemme vapaaehtoisia festivaalin aikana sekä jo tämän kuun puolella julisteidemme ja katalogiemme jakelua varten.
Tutustu tarjolla oleviin tehtäviin ja ilmoittaudu mukaan alla olevasta linkistä. Jos olet käytettävissä jo 8.4. alkaen julisteiden levittämisessä, kerrothan sen hakemuksessasi.

Tule juhlimaan kymmenvuotista taivaltamme ja aasialaista elokuvaa kanssamme! ✨

TÄYTÄ LOMAKE TÄSTÄ!

Helsinki Cine Aasia esittää: Happy Hour

Aasialaisen elokuvan festivaali Helsinki Cine Aasia juhlii 10-vuotista taivaltaan ja ennen varsinaista kevään festivaalia, joka järjestetään toukokuun 5.-8., esitämme ensimmäistä kertaa Suomessa ohjaaja Ryosuke Hamaguchin vuoden 2015 elokuvan ”HAPPY HOUR”.

Juuri parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnolla palkitun ”Drive My Car” (2021) -elokuvan ohjannut Hamaguchi keräsi kriitikoiden ja yleisön suitsutusta jo aikaisemmalla elokuvallaan.

”Neljä 37-vuotiasta japanilaisnaista ovat parhaat ystävät ja viettävät aikaa yhdessä. Kun yksi kertoo eroavansa miehestään, alkavat muut miettiä ihmis- ja perhesuhteitaan ja niiden perustaa. Kotiäiti Sakurako, taidekoordinaattori Fumi, sairaanhoitaja Akari ja työtön Jun muodostavat taustoiltaan erilaisen mutta juuri nyt samanlaisia asioita pohtivan nelikon. Alussa he suunnittelevat yhteistä onsen-matkaa kuumille lähteille, mutta ennen kuin he pääsevät sinne, on jokaisen elämän perustassa käyty jokin käänne läpi.”

Elokuva esitetään Cinema ORIONissa tulevana pitkänäperjantaina 15.4. kello 12:00 alkaen ja esitys sisältää 2 lyhyttä taukoa. Elokuva on tekstitetty englanniksi.

Liput ja lisätiedot:
https://cinemaorion.fi/elokuvat/happy-hour/

Helsinki Cine Aasia @ Orion

Suomen ainoa itä- ja kaakkoisaasialaisiin elokuviin keskittyvä elokuvafestivaali palaa valkokankaalle heinäkuussa. Esitämme sarjan elokuvia yhteistyössä Helsingin Eerikinkadulla sijaitsevan Cinema Orionin kanssa, joka sisältää kolme vuoden 2021 verkkofestivaalilla esitettyä elokuvaa sekä kolme ohjelmistossa vielä näkemätöntä elokuvaa. Sarja käynnistyy tiistaina 6.7.2021 ja jatkuu aina sunnuntaihin 25.7.2021 saakka.

Kevään verkkofestivaalin suosikit
Ohku Akikon ohjaama japanilainen vuoden 2020 elokuva HOLD ME BACK oli kevään Helsinki Cine Aasia 2021 – ONLINE -festivaalin yleisösuosikki ja on sen vuoksi luonnollinen valinta aloittamaan sarjan tiistaina 6.7.2021. Sono Sionin uutuus RED POST ON ESCHER STREET (2020) suorastaan vaatii mahdollisuuden tulla nähdyksi suurelta kankaalta ja se esitetään Orionin kankaalla lauantaina 10.7.2021. Burmalainen Maung Sunin ohjaama MONEY HAS FOUR LEGS (2020) nähdään lauantaina 17.7.2021. Elokuva nousi jälleen otsikoihin kesäkuussa, kun elokuvan tuottanut Ma Aeint pidätettiin, eikä hänen olinpaikkansa ole tiedossa.

Teräviä uutuuksia
Esityssarjan täydentää kolme elokuvaa, joita ei vielä Suomessa ole ollut mahdollisuutta nähdä. Kiinalainen Li Dongmein ohjaama MAMA vuodelta 2020 on vähäeleinen kuvaus maaseudulla elävästä perheestä 90-luvun alussa. Tarinan lähikuvassa on ohjaajan äiti ja dokumentaarinen ote sisältääkin tapahtumia ohjaajan omasta elämästä, kun hän oli 12-vuotias.

Harumoto Yujiron ohjaama japanilainen A BALANCE vuodelta 2020 pureutuu ajankohtaiseen aiheeseen, kun opettajaa syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja tämä johtaa lopulta opettajan itsemurhaan. Dokumenttireportaaseja TV:lle tekevä Yuko palkataan tekemään juttua tapauksesta, mutta se johtaa lopulta vain lisäongelmiin.

Korealainen DAYS OF GREEN (2021) on ohjannut Helsinki Cine Aasian yleisölle entuudestaan tuttu ja festivaalillakin vuonna 2017 vieraillut Shin Dong-il. Elokuvassa seurataan kahden ihmisen pakomatkaa. Heidän välilleen muodostuu vahva yhteys, vaikkakin vastentahtoisesti. Yusu ja Cheongsan pakenevat maailmaa eri syistä ja he kohtaavat matkansa varrella omalaatuisia ihmisiä sekä ainutlaatuisia maisemia.

Sarjan aikataulu:
Ti 6.7. klo 19:30 Hold Me Back
To 8.7. klo 19:00 Mama
La 10.7. klo 14:00 Red Post on Escher Street
Ma 12.7. klo 20:00 Mama
Ke 14.7. klo 19:30 A Balance
La 17.7. klo 14:00. Money Has Four Legs
Su 18.7. klo 16:00 Days of Green
Ma 19.7. klo 19:30 A Balance
Pe 23.7. klo 17:00 TOIVEUUSINTA
Su 25.7. klo 15:30 Days of Green

Sarjan lipunmyynti käynnistyy Cinema Orionin verkkosivuilla 29.6.2021 kello 10:00.
Sivuilta löytyy myös elokuvien tarkempi esittely.

Tervetuloa Helsingin uusimpaan vanhaan elokuvateatteriin

Helsinki Cine Aasia 2021 – ONLINE kiittää!

Helsinki Cine Aasia 2021 – ONLINE on nyt ohi mutta aasialaisen elokuvan juhla elää edelleen.

Festivaalin tiimi kiittää jokaista kuluneen viikonlopun verkkofestivaaliin osallistunutta. Ilman teitä ei festivaalia olisi! Ja teitä olikin iloksemme mukana ympäri Suomea nauttimassa aasialaisen elokuvan antimista.

Uunituore Sode Yukikon japanilainen draama ARISTOCRATS (2021) nousi katsojasuosikiksi katsotuimpana elokuvana. Japanilaiset HOLD ME BACK (2020) sekä alkuperäisväestöstä kertova AINU MOSIR (2020) asettuivat festivaalin toiseksi ja kolmanneksi.

Festivaalin ilmainen oheisohjelmisto on edelleen katsottavissa virallisella YouTube-kanavallamme.
Ainutlaatuisia tekijähaastatteluita sekä keskusteluja koskien Itä- ja Kaakksois-Aasian elokuvasensuuria, poliittista ilmastoa sekä naisten asemaa.

Helsinki Cine Aasia tarjoaa yhteistyössä Cinema Orionin kanssa rajoitusten mukaisesti ja niiden salliessa esityssarjan valkokankaalla, joka koostuu osittain verkkofestivaalin ohjelmistosta sekä uusista aasialaisista elokuvista. Toivotammekin jokaisen tervetulleeksi juhlimaan aasialaista kulttuuria kanssamme kesällä Cinema Orioniin.
Seuraa siis sosiaalisen median kanaviamme ja nettisivujamme.

Festivaali palaa vuonna 2022 juhlien 10-vuotista taivaltaan ja toivon mukaan voimme tehdä sen jälleen normaalisti katsoen elokuvia valkonakaalta.

Eläköön aasialainen elokuva!

Marja-Leena Heikkilä-Hornin teos Kaakkois-Aasian historia

Helsinki Cine Aasia 2021 – ONLINEn kolmas ja viimeinen päivä on täällä!

Ilmaisen oheisohjelmamme viimeinen video tarjoaa Thaimaassa yliopistossa Kaakkois-Aasian historiaa ja uskontoa opettavan Marja-Leena Heikkilä-Hornin ja festivaalin taiteellisen johtajan Eija Niskasen tuoreen keskustelun, jossa käsitellään Burman räjähdysaltista tilannetta ja Heikkilä-Hornin Gaudeamus kautta julkaistua kirjaa ”Kaakkois-Aasian historia”.

Lisää mielenkiintoisia ja ekslusiivisia keskusteluja tämän vuoden ohjelmiston elokuvien tekijöiden kanssa löydät festivaalin viralliselta YouTube-kanavalta.

Festivaalipassi ja yksittäiset liput myynnissä täällä!

Keskustelu katsottavissa alla olevasta videosta:

Lähikuvassa Money Has Four Legs ohjannut Maung Sun

Helsinki Cine Aasian taiteellinen johtaja Eija Niskanen keskusteli Money Has Four Legs-elokuvan ohjanneen Maung Sunin kanssa Burman tämänhetkisestä poliittisesta tilanteesta ja vallitsevasta elokuvasensuurista. Ja tietysti ohjelmistossamme näkyvästä elokuvasta ja sen teosta.

Haastattelu on osa tämän vuoden ONLINE-festivaalin ilmaista oheisohjelmistoa. Lisää tekijähaastatteluita löydät viralliselta YouTube-kanavaltamme.

Liput elokuvaan voi ostaa täältä!

Katso haastattelu alla olevasta videosta:

Keskustelu ohjaaja Edmund Yeon kanssa

Malesialaisen ohjaajan Edmund Yeon uusi elokuva MALU (2020) nähdään osana tämän vuoden ohjelmistoa ja meillä oli myös kunnia saada ohjaajalta ainutlaatuinen haastattelu, jossa hän kertoo omasta perhetaustastaan ja sen vaikutuksesta elokuvaansa.

Keskustelu Edmdund Yeon ja festivaalin taiteellisen johtajan, Eija Niskasen kanssa on osa ilmaista oheisohjelmaamme, jotka lytyvät meidän viralliselta YouTube-kanavalta.

Liput elokuvaan löydät täältä!

Katso haastattelu alla olevasta videosta:

Ohjaaja Funahahsi Atsushin haastattelu

Helsinki Cine Aasia 2021 – ONLINE on täällä!

Verkkofestivaalimme on nyt käynnissä (16.-18.4.2021) ja ohjelmistomme kaikki elokuvat ovat nyt katsottavissa ja liput ostettavissa Festhome-alustalla!

Älkääkä unohtako ilmaista oheisohjelmaamme, jonka voitte löytää festarin viralliselta YouTube-kanavalta nimellä Helsinki Cine Aasia.

Company Retreat (2020) -elokuvan ohjannut Funahashi Atsushi keskusteli etäyhteydellä festivaalin taiteellisen johtajan Eija Niskasen kanssa uudesta elokuvastaan. #metoo, naisten asema Japanin työmarkkinoille ja nettikiusaaminen ovat jokainen suuria teemoja Funahashin elokuvassa ja niistä kuulemme lisää alla olevassa haastattelussa:

Ohjaaja Jessé Micelin haastattelu

Helsinki Cine Aasian taiteellinen johtaja Eija Niskanen etähaastatteli yhteistyössä Ranskan instittuutin kanssa ohjaaja Jessé Miceliä aiheena luonnollisesti hänen elokuvansa Coalesce (202), joka nähdään osana huomenna käynnistyvää verkkofestivaalia. Haastattelu on osa festivaalin ilmaista oheisohjelmaa ja kaikkien katsottavissa. Jessé Miceli kertoo kokemuksistaan kuvata elokuvaa Kambodžassa ja alati muuttuvista yhteiskunnallisista rakenteista Kaakkois-Aasiassa.

Coalesce (2020) esittely ja liput löytyvät täältä!

Festivaali järjestetään perjantaista 16.4. sunnuntaihin 18.4. saakka Festhome-palvelussa.

Katso video alta:

Verkkofestivaalin oheisohjelma

Helsinki Cine Aasia 2021 – ONLINE verkkofestivaali tarjoaa kovan elokuvakattauksen lisäksi myös kiinnostavaa oheisohjelmaa, joka on täysin ilmaista.

Luvassa ekslusiivisia keskusteluja vuoden 2021 ohjelmiston elokuvista, kuten tuoreet ohjaajahaastattelut festivaalin taiteellisen johtajan, Eija Niskasen kanssa sekä Institut Francaisin kanssa yhteistyössä toteutettu haastattelu Coalesce (2020) elokuvan ohjanneen Jessé Micelinin kanssa.
Company Retreat (2020) elokuvan ohjannut Funasashi Atsushi kertoo elokuvansa tekemisestä ja osansa saa myös #metoo-kampanja sekä naisen asema Japanissa.
Malu (2020) on japanilais-malesialainen yhteistuotanto ja elokuvan ohjannut Edmund Yeo avaakin perhetaustansa vaikutuksia elokuvaansa ja kertoo millaista oli työskennellä Japanissa.

Thaimaalaisessa yliopistossa Kaakkois-Aasian historiaa ja uskontoja jo yli 20 vuotta opettanut Marja-Leena Heikkilä-Horn julkaisi viime vuonna kirjan “Kaakkois-Aasian historia”, johon perehdymme yhdessä sekä puimme Burman tämän hetkistä tilannetta.
Luvassa myös asiantuntijakeskustelu burmalaisen ja suomalaisen elokuvateon yhteistyöstä.

Suorat linkit haastatteluihin päivitetään kaikkiin kanaviimme tämän viikon aikana.

Älkääkä unohtako virittäytyä oikeaan tunnelmaan Spotifystä löytyvien virallisten soittolistojemme parissa festivaalia odotellessanne.
Helsinki Cine Aasia – Hong Kong And Beyond
Helsinki Cine Aasia – Japan City Vibes

Helsinki Cine Aasia 2021 – ONLINE järjestetään perjantaista 16.4. sunnuntaihin 18.4.2021.

Festivaalin lipunmyynti on nyt käynnissä Festhome-alustalla!

Lipunmyynti on nyt käynnissä!

Helsinki Cine Aasia 2021 – ONLINE lipunmyynti on nyt käynnissä!

Kaikki festivaalin kaksitoista elokuvaa kattava festivaalipassi (45€) ja yksittäisten näytösten (7€) liput ovat nyt myynnissä Festhome-palvelussa aina festivaalin päätökseen saakka! Festivaali järjestetään verkossa Festhome-palvelussa perjantaista 16.4. sunnuntaihin 18.4.2021.

Käyttääksesi Festhome-palvelua sinun tulee uutena käyttäjänä rekisteröityä palveluun, joka on ilmaista. Sivusto toimii englanninkielellä.

Kaikki elokuvat ovat katsottavissa Festhome-palvelussa koko festivaalin ajan perjantaista 16.4. kello 00:00 alkaen sunnuntaihin 18.4. kello 23:59 saakka. Aristocrats sekä Striding into the Wind-elokuvissa on rajoitettu katsojamäärä, joten kannattaa olla nopea.

Kaikissa elokuvissa on englanninkielinen tekstitys. Elokuvat ovat katsottavissa vain Suomessa.

Osta liput täältä!

Tutustu koko ohjelmistoon täällä!

Helsinki Cine Aasia 2021 – ONLINE ohjelmisto on täällä!

Poikkeuksellisesti verkossa järjestettävän festivaalin elokuvakattaus pitää sisällään tänä vuonna yhteensä 12 elokuvaa. Cine Aasia tuo jälleen uusimmat ja kiinnostavimmat aasialaiset elokuvat suomalaisen yleisön katsottavaksi. Tarjolla elokuvia Japanista, Etelä-Koreasta, Kiinasta, Filippiineiltä, Malesiasta, Burmasta ja Kambodžasta. Kulttuurimatkailu ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Elokuvanteko kerronnan välineenä
Jo aikaisemmin julkistamamme Sono Sionin Red Post on Escher Street (2020) sijoittuu vahvasti elokuvanteon maailmaan. Samaa on tarjolla lisää Cannesinkin ohjelmistossa nähdyssä Wei Shujunin ohjaamassa Striding into the Windissä (2020), joka kuvaa päämäärättömän elokuvaopiskelijan tietä kuvitteelliseen vapauteen kuvausmatkalla Sisä-Mongoliaan, sekä burmalaisen Maung Sunin elokuvassa Money Has Four Legs (2020). Jälkimmäinen seuraa nuorta elokuvantekijää kun tämä pääsee tekemään uusintaversiota paikallisesta klassikkoelokuvasta. Satiirinen tarina peilaa elokuvanteon mahdollisuuksia vuonna 2020, parahiksi burmalaisen elokuvan 100-vuotisjuhlavuonna, todellisuudessa surullisesti juuri ennen helmikuun 2021 sotilasvallankaappausta.

Naistekijöiden näkökulmaa
Ohku Akikon Hold Me Back (2020), Sode Yukikon Aristocrat (2021) ja Yoon Ga-eunin The House of Us (2019) ovat kaikki naisohjaajien elokuvia. Hold Me Back on popmaisen romanttinen komedia nuoren naisen miessuhdeongelmista. Aristocrats yhdistää kultalusikka suussa syntyneen hienostotytön ja maaseudun työväenluokkaisesta taustasta tulevan naisen luokkanousua kuvaavassa draamassa. Maailman elokuvafestivaaleja kiertänyt etelä-korealainen The House of Us kertoo 12-vuotiaasta Hanasta, jonka kesälomaa varjostaa vanhempien riitely. Lasten oma maailma näyttäytyy hienovaraisesti toisaalta lämmöntäyteisenä, mutta myös haastavana paikkana.

Tutustu koko ohjelmistoon täällä!

Kaikissa elokuvissa on englanninkielinen tekstitys ja ne ovat katsottavissa vain Suomessa.

Festivaali järjestetään verkossa Festhome-palvelussa perjantaista 16.4. sunnuntaihin 18.4.2021.
Lipunmyynti alkaa ke 7.4.2021.

TIFF 2020 yleisöpalkinnon voittaja nähdään Helsinki Cine Aasiassa 2021

On maanantaina 29.3. julkaistavan ohjelmiston kolmannen paljastuksen aika.

Ohku Akikon ohjaama ja Wataya Risan kirjaan perustuva Tokion kansainvälisillä elokuvajuhlilla viime syksynä yleisöpalkinnolla palkittu Hold Me Back (Watashi wo kuitomete, 2020) on romanttinen komedia Kudora Mitsukosta, joka elää elämäänsä onnellisena sinkkunaisena saaden vastauksia alteregoltaan nimeltään “A”. Hän kuitenkin rakastuu ja 31-vuotiaan Mitsukon elämä kokee mullistuksen.

Japanilaisohjaaja Ohku Akiko voitti Tokion elokuvafestivaaleilla yleisöpalkinnon myös vuonna 2017 elokuvallaan Tremble All You Want (Katte ni furuetero, 2017).

Helsinki Cine Aasia – ONLINE järjestetään perjantaista 16.4. sunnuntaihin 18.4.2021.

Hold Me Back-elokuvan traileri alla.

Esityssarja Cinema Orionissa

Paluu valkokankaille

Helsinki Cine Aasia -festivaalille on aina ollut tärkeää tuoda Suomen valkokankaille itä- ja kaakkoisaasialaisen elokuvan tärkeimmät uudet teokset ja näin on tarkoitus tapahtua myös vuonna 2021.

Festivaali tuleekin järjestämään yhteistyössä Cinema Orionin kanssa myös esityssarjan, joka sisältää elokuvia verkkofestivaalin ohjelmistosta sekä ennennäkemättömiä uutuuksia. Sarja tullaan esittämään Cinema Orionissa kun teatteriesitysten järjestäminen on rajoitusten puitteissa taas mahdollista järkevällä tavalla.

Helsinki Cine Aasia ja Cinema Orion tiedottavat sarjan sisällöstä ja ajankohdasta sen varmistuessa kaikilla kanavillaan.

Cinema Orionin nettisivut, facebook ja instagram.

Yeo Edmundin uutuus Malu rantautuu Suomeen

Malu, 2020
Malu, 2020

Vuoden 2021 verkkofestivaalin ohjelmiston toinen vahvistus on malesialaisen ohjaajan Edmund Yeon uusin elokuva Malu (2020).

Malesialais-japanilainen yhteistuotanto on mysteerisen runollinen tarina toisistaan erilleen päätyneistä siskoksista. Heidät elämäänsä nähdään eri ajoissa ja paikoissa, mutta onko toistensa kohtaaminen aidosti mahdollista? Pahurac Kongin kaunis kuvaustyyli yhdistelee realismia ja taiteellisuutta.

Yeo Edmundin vuoden 2017 elokuva Aqerat toi ohjaajalle parhaan ohjaajan pystin Tokion kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Ohjaaja nousi kuitenkin suuremman yleisön tietoisuuteen jo vuonna 2009, kun hänen ylistystä osakseen saanut lyhytelokuva Kingyo oli osa Venetsian elokuvafestivaalia.

Tokion kansainvälisillä elokuvajuhlilla ensi-iltansa viime syksynä saanut Malu on kerännyt suitsutusta kriitikoilta ja nyt on suomalaisen yleisön vuoro.

Yhdeksäs Helsinki Cine Aasia järjestetään verkossa 16.-18.4.2021.

Tsekkaa traileri alta:

Yhdeksäs Helsinki Cine Aasia järjestetään verkossa 16.-18.4.2021

The Red Post on Escher Street, 2020
The Red Post on Escher Street, 2020

Koe Aasia turvallisesti omalta kotisohvaltasi.
Helsinki Cine Aasia siirtyy verkkoon!

Yhdeksättä kertaa järjestettävä Suomen ainoa aasialaisen elokuvan festivaali tuo merkittävimmät uutuudet suoraan kotisohvallesi.
Tällä kertaa kolmipäiväisenä perjantaista 16.4. sunnuntaihin 18.4.2021 verkossa järjestettävä festivaali tarjoaa mahdollisuuden nauttia elokuvia turvallisesti ja vastuullisesti. Ja mikä parasta, elokuvista pääsee tällä kertaa nauttimaan koko Suomi!

Lue lisää