Kuva: Tomi Rantanen
Tänä vuonna Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaalilla oli kunnia toivottaa tervetulleiksi vieraita Etelä-Koreasta, kun ohjaaja Ha Myungmi ja tuottaja Yang Younghee saapuivat esittelemään uutta elokuvaansa Hallan (2025). Festivaalireportterimme Viktoria Murskaja kutsui heidät keskustelemaan uudesta teoksestaan, joka valottaa Jejun saaren vaiennettua historiaa.
Ohjaaja Ha, tuottaja Yang, tosi mukava tavata teidät. Miten olette viihtyneet Suomessa ja festivaalilla?
Ha Myungmi: Tämä on ensimmäinen kertani täällä, ja olen pitänyt Suomesta kovasti. Ilmapiiri on hieman samanlainen kuin Jejun saarella, joten se tuntuu kotoisalta. Puhdas ilma, raikas vesi ja luonnonläheisyys tuovat mieleeni Korean – tai ainakin Jejun, ei ehkä niinkään Soulin.
Korealaiset saattavat joskus ajatella, että jejulaiset ovat hiljaisia tai vakavan näköisiä, mutta he ovat oikeasti todella ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä. Minulle tulee samanlainen lämmin olo täällä tapaamistani suomalaisista. Jejua kutsutaan toisinaan Korean Havaijiksi, mutta talvisin siellä on itse asiassa todella kylmä, ja sää voi olla erittäin luminen ja tuulinen.
Yang Younghee: Yleisön ja festivaalin henkilökunnan keskuudessa vallitsee erittäin mukava tunnelma. Minusta tuntuu, että yleisö on täällä todella vilpitöntä. Ihmiset ovat kiinnostuneita toisista kulttuureista ja yrittävät oikeasti kommunikoida ja oppia niistä. Tästä syntyy tosi positiivinen ilmapiiri. Toivon, että ensi vuonna yhä useampi saisi tietää tästä festivaalista ja osallistuisi siihen.
Hallan käsittelee Jejun verilöylyä, joka tapahtui 3. huhtikuuta 1948. Silloin suuri osa Jejun saaren asukkaista surmattiin sen jälkeen, kun hallitus oli leimannut heidät kapinallisiksi kommunisteiksi. Elokuvan lopussa on koskettava hetki, jossa äiti kertoo tyttärelleen, että on tärkeää kirjata historia ylös, jotta sitä ei unohdettaisi. Oliko tämä ajatus myös elokuvan motivaationa?
Ha: Muutin Jejun saarelle vuonna 2013, ja joka vuosi tapahtuman muistopäivänä tunsin syvää surua, joten halusin tehdä jotain asian eteen. Joten kyllä, vaikka hahmot ovat fiktiivisiä, tapahtumat ovat todellisia. Halusin tehdä tästä elokuvasta todistuksen Jejun saaren historiasta ja kuvata tavallisten ihmisten elämää, kertoa siitä mitä on todella tapahtunut.
Onko tästä tapahtumasta tehty paljon elokuvia?
Ha: Ei oikeastaan. Hallan on itse asiassa vasta toinen pitkä elokuva aiheesta. Noin 13 vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen elokuva, Jiseul. Elokuvan nimi tarkoittaa perunaa Jejun murteella. Sen teki jejulainen ohjaaja hyvin pienellä budjetilla ja paikallisilla näyttelijöillä. Mutta se ei oikeastaan keskittynyt sotilaisiin tai muihin aseellisiin ryhmiin, eikä naisten ja lasten kokemuksiin.
Kun tein Hallanin, halusin erityisesti tuoda naisten ja lasten kokemukset esiin. Monissa historiallisissa elokuvissa heidän esitetään usein pelkkinä uhreina. Halusin, että he olisivat päähenkilöitä, jotka vievät historiaa eteenpäin, ja se oli elokuvan keskeinen tavoite.
1990-luvulle asti Etelä-Koreassa oli rangaistavaa puhua 3. huhtikuuta tapahtuneista asioista. Entä nyt? Opetetaanko tapauksesta kouluissa tai puhutaanko siitä avoimesti?
Ha: Nyt siitä opetetaan kyllä kouluissa. Ennen kuin tulin Helsinkiin, järjestin itse asiassa elokuvanäytöksen korealaisille oppilaille. Hallan sai myös teatterilevityksen Koreassa, ja sen näki yli 30 000 katsojaa. Tapauksesta saa siis puhua, mutta se ei saa yhtä paljon huomiota kuin vuoden 1980 Gwangjun verilöyly. Monet opettajat eivät ehkä tunne historiaa yksityiskohtaisesti, koska heille itselleen ei ole koskaan opetettu sitä.
Yang: Haluamme todella, että nuoret näkisivät tämän elokuvan, joten olemme yrittäneet edistää sen esittämistä kouluissa. Näytimme sen Jejun saaren opetusvirastolle, joka suunnittelee nyt sen esittämistä opiskelijoille.
Ha: Kun ihmiset yrittävät etsiä tietoa Jejun tapahtumista netistä, tieto on usein hajallaan ja vaikeasti ymmärrettävää. Siksi halusin yksinkertaistaa tapahtumia elokuvassani, jotta niiden ymmärtäminen olisi helpompaa. Joistakin juonenkäänteistä ja hahmoista tuli sen seurauksena hieman yksinkertaisia, mutta se on tällä hetkellä ainoa tapa tehdä monimutkaisesta historiasta helposti lähestyttävää. Toivon, että olen rikkonut jonkun tabun ja että muut elokuvantekijät jatkavat aiheesta kertomista. Tavoitteenani oli rikkoa hiljaisuus.
Oliko poliittisen elokuvan tekeminen vaikeaa Etelä-Koreassa?
Ha: Se oli erittäin vaikeaa. Minun piti jatkuvasti kamppailla pelkoa vastaan, että elokuvaa arvosteltaisiin. Jotta voisin säilyttää oman näkökantani, päätin tehdä elokuvan itsenäisenä tuotantona, mutta rahoituksen saaminen oli todella haastavaa. Sitten minun täytyi vielä kohdata yleisön erilaiset mielipiteet.
Suurin haaste oli kuitenkin henkinen kuormitus. Minulla oli hyvin raskasta tätä elokuvaa tehdessä, sillä se on hyvin surullinen tarina. En ole kovin alakuloinen ihminen, mutta olen itkenyt joka päivä sen jälkeen, kun tuotanto käynnistyi.
Yang: Vaikka korealaisessa yhteiskunnassa on saavutettu paljon onnistumisia vapauden ja demokratian edistämisessä, olemme silti hyvin heikkoja. Koko tilanne entisen hallituksen kanssa [elinkautista istuvan ex-presidentti Yoon Suk-yeolin hallitus 2022–2025] osoittaa sen. Poliittinen tilanne ja ympäröivä yhteiskunta vaikuttavat totta kai myös elokuvateollisuuteen. Tällaisen aihepiirin elokuvan tekeminen ei ole koskaan helppoa, joten olimme hyvin järkyttyneitä, kun presidentti Yoon julisti sotatilan. Miten 2000-luvulla voidaan palata diktatuuriin?
Minuun on tehnyt vaikutuksen se, että korealainen elokuva, jopa jotkut mainstream-elokuvat, voivat olla hyvin avoimesti kriittisiä hallitusta kohtaan.
Ha: Se on osa DNA:tamme. K-demokratia [K-Democracy] on meillä verissä. Monet korealaiset ovat erittäin rohkeita ja valmiita tekemään mitä tahansa maan ja demokraattisemman yhteiskunnan hyväksi. Minulla on valtava kunnioitus kansalaisiamme kohtaan, ja heidän ansiostaan pystyin julkaisemaan tämän elokuvan. Jos kukaan ei olisi taistellut, kun presidentti julisti 3. joulukuuta 2024 poikkeustilan, kukaan ei luultavasti olisi nähnyt tätä elokuvaa, ja minä saattaisin olla nyt vankilassa.
Yang: Olimme todella peloissamme.
Hienoa, että olette nyt täällä ja kaikki on hyvin. Minulla on vielä viimeinen kysymys: mitä seuraavaksi?
Ha: Viime vuonna sain Bucheonin elokuvafestivaaleilla palkintorahan projektiini. Elokuvan nimi on LYNX, ja se on nimetty Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukon helikopterin mukaan. Siitä tulee sotaa käsittelevä kauhutrilleri, joka sijoittuu nykypäivään. Ensimmäinen pitkä elokuvani oli rikosmysteeri, ja luulen, että harva osasi odottaa minun tekevän historiallisen elokuvan. Nyt palaan siihen, mitä rakastan tehdä.
Kiitos paljon. Jään innolla odottamaan tulevaa elokuvaa, ja toivottavasti voitte joskus vierailla Helsingissä uudelleen.
Viktoria Murskaja