Helsinki Cine Aasia teki kävijäennätyksen

 

Sunnuntaina 17.3. päättynyt Suomen ainoa aasialaisen nykyelokuvan festivaali Helsinki Cine Aasia teki kävijäennätyksen. Jo seitsemättä kertaa järjestetyllä festivaalilla oli tänä vuonna yhteensä noin 2250 kävijää. Festivaalilla esitettiin kaiken kaikkiaan 18 elokuvaa yhdestätoista itä- ja kaakkoisaasian maasta yhteensä 32 näytöksessä.

Helsinki Cine Aasian vuoden 2019 katsotuin elokuva oli Masaaki Yuasan hallusinogeeninen animaatio Night Is Short, Walk on Girl. Sekä se, että festivaalilla vierailleen Shuichi Okitan lämminhenkinen draama Mori, The Artist’s Habitat, myivät molemmat näytöksiä loppuun.

Yleisö löysi hyvin myös muut ohjelmistoon kuuluvat japanilaiset elokuvat. Niiden lisäksi erityisesti Hu Bon ainoaksi ohjaustyöksi jäänyt An Elephant Sitting Still, Bi Gain arthouse-elokuva Long Day’s Journey Into Night ja Yoon Jong-binin vakoojadraama The Spy Gone North vetivät väkeä. Festivaalin kaakkoisaasialaisista elokuvista suosituin oli Leon Len Song Lang.

Festivaalilla vieraili myös mongolialainen ohjaaja Bat-Amgalan Lkhagvajav, jonka elokuva They Sing Up On The Hill käsitteli muuttuvaa mongolialaista identiteettiä musiikin kautta.

Suosittuja olivat myös festivaalin näkökulmakeskustelut, jotka syvensivät ohjelmistoon kuuluvien elokuvien teemoja ja taustoja. Keskustelujen aiheet vaihtelivat Kiinan, Hongkongin ja Taiwanin välisistä suhteista, Pohjois-Koreaan, Rohingyojen asemaan ja japanilaisen kulttuurin murrokseen sekä teatterin ja tanssin rooliin aasialaisessa elokuvassa.

Helsinki Cine Aasia -tiimi kiittää kaikkia festivaalikävijöitä, yhteistyökumppaneita sekä festivaalin järjestämisessä mukana olleita vapaaehtoisia. Festivaali järjestetään jälleen maaliskuussa 2020.