Kaikki on valmista! Helsinki Cine Aasia 2016 starttaa

Pitkään odotettu Helsinki Cine Aasia 2016 on vihdoinkin täällä! Johnnie Ton häikäisevä musikaali Office aloittaa myöhemmn tänään nelipäiväisen itä- ja kaakkoisaasialaisen nykyelokuvan juhlan! Office esitetään Kinopalatsissa torstaina 3.3. klo 18:00.

Japanilaiset elokuvat ovat aina menestyneet festivaalilla hyvin, ja ennakkolipunmyynnin tietojen perusteella niin tulee olemaan myös tänäkin vuonna. Tämän vuoden ohjelmistossa on peräti kuusi elokuvaa nousevan auringon maasta – kaikki niistä erilaisia mutta kaikki takuuvarmoja unohtumattomia elokuvaelämyksiä!

Sokerina pohjalla, olemme kutsuneet Helsinkiin Remton Zuasolan Filippiineiltä. Ohjaaja, jonka tavaramerkiksi ovat ehtineet muodostua pitkät otot ja teatterinomaiset lavasteet, on tavattavissa festivaalilla viimeisimmän elokuvansa, omaelämänkerrallisen kidnappausdraama SWAP:in näytöksen yhteydessä lauantaina 5.3. klo 17:00 Andorrassa.

Nelipäiväinen festivaali päättyy sunnuntaina 6.3. Vielä ehdit mukaan!

Elokuvissa nähdään!

SWAP:in ohjaaja Remton Zuasola Helsinki Cine Aasian vieraaksi

Helsinki Cine Aasian vieraaksi saapuu tänä vuonna filippiiniläinen Remton Zuasola. Omaelämänkerrallisen kidnappausdraama SWAP:in ohjaaja on tavattavissa elokuvansa näytöksen yhteydessä festivaalilla lauantaina 5.3.

Remton Zuasola kidnapattiin kun hän oli alle kahden vuoden ikäinen. Ohjaajan neljäs täyspitkä elokuva SWAP (2015) käsittelee kidnappausta seuranneita tapahtumia – joita ohjaaja itse hädin tuskin muistaa – unenomaisella ja osittain surrealistisellakin tavalla. Yksi SWAP:in keskeisistä teemoista on ihmisten välinen eriarvoisuus.

Zuasola aloitti uransa tarinankertojana teatterissa, ja esikoiselokuvansa hän kuvasi yhdellä otoksella. Tekniikassa on nähtävissä teatterin parissa vietetyn ajan vaikutus tapahtumien kehittyessä katsojan silmien edessä ilman leikkauksia. Myös SWAP on kuvattu yhdellä otoksella huolellisesti suunnitelluissa ja rakennetuissa lavasteissa.

SWAP esitetään lauantaina 5.3. klo 17:00 Andorrassa. Remton Zuasola on näytöksessä paikalla kertomassa elokuvastaan ja vastaamassa yleisön kysymyksiin. Liput näytökseen ovat nyt myynnissä mutta pidä kiirettä, paikkoja on tarjolla rajoitetusti.

Helsinki Cine Aasian lipunmyynti käynnistyy pian!

Helsinki Cine Aasian 2016 nettilipunmyynti alkaa torstaina 25.2. ja jatkuu festivaalin ajan.

Liput (8€) yksittäisiin esityksiin voi ostaa kunkin elokuvan esittelysivulta. Sarjakortin (35€, 5 lippua) ostomahdollisuus aukeaa Info-valikon alta.

Sarjakortti ei ole henkilökohtainen ja sillä voi ostaa useampia lippuja haluamiinsa näytöksiin. Sarjakortilla ei voi ostaa lippuja loppuunmyytyihin näytöksiin. Huom! Sarjakortilla ei myöskään voi ostaa lippuja Kinopalatsissa esitettäviin näytöksiin.

Festivaalin aikana lipunmyynti alkaa esitysteattereissa tuntia ennen ensimmäistä näytöstä ja loppuu viimeisen teatterissa esitettävän elokuvan alkaessa.

Liput Kinopalatsin näytöksiin ovat myynnissä myös Finnkinon teattereissa ja nettisivuilla.

Pidä kiirettä – lippuja on tarjolla rajoitettu määrä!

ONLINE EXCLUSIVE: Festivaalitiimin ohjelmistotärpit

Tänä vuonna Helsinki Cine Aasia tarjoaa aimo annoksen korealaista nykyelokuvaa ja naisasiaa. Mukana on peräti neljä elokuvaa Etelä-Koreasta, ja naisohjaajia & naisenergiaa niin Kaakkois-Aasiasta kuin Japanistakin. Festivaalin koko ohjelmistoon voi tutustua täällä. Tässä myös festivaalitiimin tärpit ohjelmistosta tuoreeltaan:

Shoot Me in the Heart 1200 x 800

Sonia, graafikko, Shoot Me in the Heart (Pe 4.3. klo 19:00 @ Andorra)

“Näin muutamia vuosia sitten toisen korealaisen komediallisen, lämminhenkisen mielisairaalaan sijoittuvan leffan (I’m a Cyborg but That’s Ok), josta tykkäsin paljon silloin. Eli ennakko-odotukset korkealla.”

 

Three Stories of Love 700 x 394

Tuomas, vapaaehtoinen, Three Stories of Love (Su 6.3. klo 15:00 @ Andorra):

Three Stories of Love kiinnostaa, sillä ohjaajan aiempi All Around Us jäi mieleen todella hienovaraisesta ja oivaltavasta rankkojen aiheiden käsittelystä.”

 

Ecotherapy Getaway Hotel 2000 x 1333

Leena, tuottaja, Ecotherapy Getaway Holiday (La 5.3. klo 17:00 & Su 6.3. klo 18:15 @ Dubrovnik):

Okitan tilannekomiikan suurena fanina tekee mieli huutaa hiphei tämänkertaisesta aihealueesta: Ryhmämatkat! Patikointi! Japanissa ei tarvitse mennä kuin tunnin junamatkan päähän Tokiosta nähdäkseen kaiken tämän IRL, mutta nyt tilaisuus siihen on vielä lähempänä.”

 

Right Then, Wrong Now 1311 x 803

Eija, taiteellinen johtaja, Right Now, Wrong Then (Su 6.3. klo 20:30 @ Andorra):

“Man meets woman. Man meets woman again. Dejavu. Hieman itseään täynnä oleva elokuvaohjaaja ottaa tuplat tytön kanssa, jonka tapaa reissulla.”

Haemoo 1136 x 852

FÆK, pääesiintyjä Helsinki Cine Aasian J-rock & Asia Pop Galore! -klubilla, Haemoo (Pe 4.3. klo 21:00 @ Andorra):

Haemoo tarttui bändin verkkoihin ajankohtaisen aiheensa vuoksi. Odotamme innolla, kuinka aikaisemmin käsikirjoittajana toiminut Shim Sung-bo onnistuu ensiohjauksessaan.”

Nautinnollisia elokuvahetkiä!

Helsinki Cine Aasia 2016 ohjelmisto: tarjolla aimo annos korealaista nykyelokuvaa ja naisasiaa

Suomen ainoa aasialaisen elokuvan festivaali Helsinki Cine Aasia tarjoilee 3.-6.3. itä- ja kaakkoisaasialaisen nykyelokuvan parhaimpia paloja, joita harvoin meillä muuten nähdään. Festivaalin avajaiselokuva on hongkongilaisten action-elokuvien koreografina kannuksensa hankkineen ohjaajamestari Johnnie Ton kineettinen, häikäisevä ja jännittävä musikaali Office 3D:nä. Elokuvan loppuun asti mietitystä visuaalisesta ilmeestä vastaa William Chang, joka tunnetaan myös yhteistöistään Wong Kar-wain kanssa.

Tänä vuonna Helsinki Cine Aasia tarjoaa ohjelmistossaan entistä enemmän eteläkorealaista elokuvaa. Shim Sung-bon esikoisohjaus Haemoo oli Korean virallinen ehdokas parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkintoon vuosi sitten. Se on synkällä tavalla ajankohtainen tositapahtumiin perustuva tarina laittomista maahanmuuttajista, jotka menehtyvät matkalla Kiinasta Koreaan. Kevyemmän katsauksen korealaiseen nykyelokuvaan tarjoavat Hong Sang-soon ihmissuhdedraama Right Now, Wrong Then, jossa sama tarina miehen ja naisen kohtaamisesta kerrotaan kahdesti, kamerakulmien ja dialogin hienoisten muutosten tarjotessa uusia merkityksiä, sekä Mun Je-yongin valtavirtaelokuva Shoot Me in the Heart, mielisairaalaan sijoittuva railakas ja komediallinen ylistyslaulu nuoruudelle, ystävyydelle ja hienoiselle hulluudelle.

Aasialaiset naisohjaajat pääsevät niin ikään esille tämän vuoden festivaalilla. Korealaisen July Jungin ensimmäinen täyspitkä elokuva A Girl at My Door käsittelee niin perheväkivallan kuin sovinismin ja patriarkaatinkin teemoja. Vahvat naispääosasuoritukset kannattelevat draamaa. Japanilaisten naisohjaajien terävimpään kärkeen kuuluvan Satoko Yokohaman The Actor puolestaan on mustan huumorin sävyttämä tarina ikuisen sivuosanäyttelijän rakkaudesta kuppilanpitäjään, ja Thaimaan tunnetuimman naisohjaajan Pimpaka Towiran road movie The Island Funeral vie mennessään nyky-Thaimaan konfliktien rinnalla sijaitsevaan maagis-realistiseen toiseen maailmaan.

Perinteistä kameratyöskentelyä ja kuvausta haastaa filippiiniläinen nuoren polven ohjaaja Remton Zuasola, joka jo esikoisohjauksellaan niitti kunniaa lukuisilla elokuvafestivaaleilla. Tänä vuonna Helsinki Cine Aasiassa esitetään Zuasolan yhdellä otoksella kuvattu ja otteessaan tiukasti pitävä omaelämänkerrallinen kidnappausdraama SWAP. Amerikankorealainen Josh Kim on puolestaan ammentanut thaimaalaisista transsukupuolisista kertovasta dokumentistaan ainekset fiktiiviseen esikoispätkäänsä How to Win at Checkers (Every Time), ja identiteetti ja sen pysyvyys joutuvat tarkasteluun tiibetiläisen Pema Tsedenin taiteellisessa ja ironisen humoristisessa mustavalkois-elokuvassa Tharlossa, jossa lammaspaimen Tharlo hämmentyy nykymaailman menosta ja joutuu identiteettikriisin kouriin.

Japanilaiset elokuvat ovat vuodesta toiseen sijoittuneet festivaalin katsotuimpien joukkoon. Nousevan auringon maasta on tänäkin vuonna mukana peräti kuusi elokuvaa, kuten monessa äänestyksessä Japanin vuoden parhaaksi elokuvaksi valittu Ryosuke Hashiguchin Three Stories of Love. Genre-elokuvan ystäville elämyksiä tarjoavat kauhuelokuvaohjaajana tunnetun Kiyoshi Kurosawan Cannesin Un Certain Regard-palkintosarjan voittaja, tyylikäs aikuisten kummitustarina Journey to the Shore sekä kulttiohjaaja Shunji Iwain ensimmäinen animaatioelokuva, herkkä ja kaunis The Case of Hana and Alice. Paluun ohjelmistoon tekee festivaalin suosikkiohjaaja Shuichi Okita komediallaan Ecotherapy Getaway Holiday, jossa seitsemän yli 40-vuotiasta naista eksyvät ryhmämatkalla metsään, mutta selviävät kaikesta neuvokkuutensa avulla.

Mannerkiinasta Helsinki Cine Aasiassa on tänä vuonna nähtävissä muun muassa kiinalaisen elokuvan kuudennen sukupolven kenties tunnetuimman ohjaajan Jia Zhangken uusin ohjaustyö Mountains May Depart, joka kilpaili viime vuonna Cannesin elokuvajuhlilla parhaan elokuvan palkinnosta. Ohjaaja itse pääsee elokuvan keskiöön hänestä kertovassa dokumentissa Jia Zhangke, A Guy from Fenyang, jossa Walter Salles matkaa ohjaajan kanssa tämän elokuvien kuvauspaikoille ja ohjaajan sekä muuttuvan Kiinan lähimenneisyyteen. Dokumenttipuolella mukana on myös japanilainen THE COCKPIT, kuvaus yhden räpin synnystä.

Elokuviin voi tutustua tarkemmin täällä.

Kiinnostavatko vapaaehtoistyöt festivaalilla? Tule mukaan tekemään Helsinki Cine Aasiaa!

Etsimme jälleen vapaaehtoisia auttamaan Helsinki Cine Aasian järjestelyissä. Tehtäviä riittää asiakaspalvelusta julisteen ja katalogin jakeluun. Vapaaehtoisia tarvitaan jo nyt sekä festivaalin aikana 3.-6.3.2016. Jos tehtävät kiinnostavat, ota yhteyttä tuotanto@helsinkicineaasia.fi. Merkitse viestin aiheeksi ”Vapaaehtoiset”. Odotamme innolla yhteydenottoasi.

Tervetuloa mahtavaan festaritiimiimme!

Johnnie Ton Office on Helsinki Cine Aasian 2016 avajaisleffa

Tämä säkenöivän upea, äärimmäisen tyylitelty musikaali Hongkongista ei jätä kylmäksi.

On vuosi 2008 ja Lehman Brothers on hakeutunut velkasaneerauksen. Seuraa maailmanlaajuinen talouskriisi, jonka vaikutukset ulottuvat aina Aasiaan asti – ja juuri kun mannerkiinalainen rahoitusyhtiö Jones & Sunn valmistautuu listautumaan pörssiin.

Oppaamme inhimillisiin pyrkimyksiin ja unelmiin autoritäärisen kapitalismin kulissien takana on nuori, vielä koeajalla oleva Lee Xiang jota esittää Wang Ziyi. Elokuvan varsinainen tähti on kuitenkin Sylvia Chang joka näyttelee Jones & Sunnin toimitusjohtajaa Winnie Changia. Sylvia Chang vastaa myös elokuvan käsikirjoituksesta menestysnäytelmänsä Design for Living pohjalta. Myös hongkongilaisen toimintaelokuvan veteraani Yun-fat Chow loistaa roolissaan Winnie Changin rakastajana ja Jones & Sunnin petollisena hallituksen puheenjohtajana, jonka vaimo viruu koomassa sairaalassa. Elokuvan loppuun asti mietitystä visuaalisesta ilmeestä vastaa Wong Kar-Wain luottolavastaja William Chang.

New York Times:inkin “yhdeksi parhaiten ohjatuista elokuvista minkä voit nähdä tällä hetkellä” valitsema Office (2015, Hongkong) nähdään Kinopalatsissa torstaina 3.3.

Nelipäiväinen Helsinki Cine Aasia kestää sunnuntaihin 6.3. asti. Festivaalilla tullaan näkemään tuttuun tapaan itä- ja kaakkois-aasialaisen nykyelokuvan terävintä kärkeä. Luvassa on myös tähtivieras, ja perinteinen perjantai-illan festivaaliklubi Dubrovnikissä.

Lisätietoa pian. Saadaksesi festivaaliuutiset tuoreltaan, seuraa meitä Facebookissa!