Helsinki Cine Aasia kiittää ja kumartaa

 

Sunnuntaina päättynyt Suomen ainoa aasialaisen nykyelokuvan festivaali Helsinki Cine Aasia sivusi kävijäennätystään. Nelipäiväisen festivaalin aikana esitettiin 23  elokuvaa kymmenestä eri maasta yhteensä 34 näytöksessä. Jo kuudetta kertaa järjestetyllä festivaalilla oli yhteensä lähes 1800 kävijää.

Festivaalilla vierailleen Kamila Andinin The Seen and Unseen (Sekala Niskala, 2017) kuului tämän vuoden suosituimpiin elokuviin. Myös japanilaiset The Third Murder (Sandome no satsujin, 2017), The Mohican Comes Home (Mohican kokyo ni kaeru, 2016) sekä We Make Antiques! (Uso happyaku, 2018) vetivät väkeä Korjaamolle. Yhteensä festivaalilla sai Suomen ensi-iltansa 20 elokuvaa.

Suosittuja olivat myös festivaalin näkökulmakeskustelut, jotka syvensivät ohjelmistoon kuuluvien elokuvien teemoja ja taustoja. Keskustelujen aiheet vaihtelivat keskiaasialaisen elämäntavan murroksesta Filippiinien kovaotteisen huumesodan inhimillisiin seurauksiin.

Helsinki Cine Aasia -tiimi kiittää kaikkia festivaalikävijöitä, yhteistyökumppaneita sekä festivaalin järjestämisessä mukana olleita vapaaehtoisia. Festivaali järjestetään jälleen maaliskuussa 2019.